Päivi Lukkarila. Kuva: Matti Kuusela
HENKILÖ | Finlandia-ehdokkuus tuli kesken koulun ruokatunnin. ”Olin aivan äimän käkenä”, sanoo tamperelainen opettaja-kirjailija.
Matti Kuusela
Päivi Lukkarila oli juuri vääntämässä mikron nappulaa eli aloittamassa ruhtinaallista 15 minuutin ruokatuntiaan Tampereen Lentävänniemen koulussa, kun hänen kännykkänsä soi.
– Se oli tuntematon numero ja ajattelin, että varmaan lehtimyyjä tai huijari. En sanonut edes nimeäni, murahdin vain ynseästi. Kunnes soittaja ilmoitti olevansa Kirjasäätiöstä.
Asia olikin maailman onnellisin: Lukkarilan romaani Skutsi oli valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.
– Olen kirjoittanut nuorille kohta 20 vuotta ja aina haaveillut ehdokkuudesta, mutten uskonut, että se irtoaisi juuri tällä kirjalla.
Nokkahiiren salaisuus
Yleensä ehdokkuudesta kirjailijalle soittaa kustantaja. Tällä kertaa kyseessä oli yksi ja sama henkilö – Lukkarilan kirjan on julkaissut hänen oma kustantamonsa Nokkahiiri.
– Onhan tämä aikamoista. Melkein kaikki muut ehdokkaat tulevat isoista kustannustaloista. Tuskin tällaista on ennen tapahtunut.
Ei se nytkään helposti käynyt.
– Lähetin käsikirjoituksen kahdelle isolle ja muutamalle pienelle, mutta runsaasti nuortenkirjallisuutta kustantavalle. Toinen iso sanoi ei, toisen kanssa kävin keskustelua, mutta kun minusta alkoi tuntua, että käsikseen haluttiin vain muutoksia, vedin sen takaisin.
Parilta pienemmältäkin tuli vielä hylky, joten Lukkarila päätti julkaista Skutsin itse.
– Kieltämättä tuli vähän ähäkuttiolo, kun sain tietää, että Skutsi on ehdolla. Minussa taitaa olla yhä vähän keskipohjanmaalaista uhoa, sanoo Kokkolassa syntynyt ja varttunut Lukkarila.
Ensin hevoskirjoja
Lukkarila aloitti kirjailijan uransa vuonna 2007 maineikkaalla Karistolla. Sinne hän kirjoitti hevoskirjoja.
– Karisto halusi pitää yllä Anni Polvan perintöä ja keskittyi tyttökirjoihin, Lukkarila sanoo.
– Ne ovat ihan hyviä kirjoja, hevoskirjojen genreä ylipäänsä aliarvioidaan aivan turhaan. Niihin saa sisään vaikka mitä.
Hevosten lisäksi Lukkarila käsitteli kirjoissa muun muassa kasvamista, vanhempien lapsiinsa kohdistamia odotuksia, nettikiusaamista, nuoreen kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua …
– Hevoskirjoilla ei kyllä kovin usein pääse taistelemaan kirjallisuuspalkinnoista, mutta ei se minua haitannut. Kerran olin Anni Polva -palkintoehdokkaana. Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus tuli lasten fantasiakirjasta Kolmen ajan maa.
Nokkahiiri näki päivänvalon
Karistosta tuli lopulta osa Otava-konsernia, mitä Lukkarila harmittelee.
– Toivoin, että Suomen vanhin kustantamo olisi voinut jatkaa itsenäisenä yrityksenä.
Nokkahiiri syntyi vuonna 2020.
– En saanut kustannussopimusta räiskintäpeli CS:GO:ta pelaavasta, isäänsä etsivästä pojasta kertovalle kirjalle Kuinka saavutetaan zanshin. Kustansin sen itse, ja se on löytänyt etenkin poikalukijat. Kolmas painos loppuu pian, Lukkarila sanoo.
Lukkarila on kustantamoni ainoa työntekijä, puolipäiväinen sellainen.
– Onneksi puoliso Vesa auttaa välillä juoksevissa asioissa, koska on ihan mahtava mies, epäilemättä maailman paras aviomies, Lukkarila sanoo.
– Puolet päivästä opetan suomea lapsille, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi. Samalla opetan paljon muuta elämästä, nauratan, innostan ja rohkaisen. Finlandia-julkistuksen jälkeen en ehtinyt juhlimaan, menin kotiin pakkaamaan ja postittamaan tilauksia ja arvostelukappalepyyntöjä.
Opettaa, liikuttaa, ilahduttaa
Skutsin Finlandia-ehdokkuus ei ole mikään ihme. Se on aivan uskomattoman hyvä nuortenkirja, jonka aikuinenkin lukee ahmien alusta loppuun, melkein yhdeltä istumalta.
Skutsi tekee juuri sitä, mitä kirjan pitääkin: opettaa, liikuttaa ja ilahduttaa. Neljän nuoren seikkailu metsässä ja oman pään sisässä antaa myös aikuislukijalle monta uutta oivallusta ja nostaa pari kertaa kyynelen silmäkulmaan, sen verran herkästi Lukkarila on nuorten maailmaan uinut.
Ja jopa Joelin huonot vitsit onnistuvat naurattamaan ainakin aikuislukijaa.
Miten se oikein on mahdollista? Kaiken lisäksi sankareista kolme on poikia, teinejä…
– Onhan siinä kaikki kauhuskenaarion ainekset… Että kuuttakymppiä lähestyvä nainen yrittää antaa äänen nuorille pojille. Mutta olen opettanut poikia, minulla on veljiä, minulla on itselläni poika… Pakostakin siihen maailmaan on päässyt tutustumaan.
Itse olin myyty heti, kun luin Lukan miettivän: ”Isäkin nousee autosta, mutta mä jään paikalleni, koska tiedän, että toisten nähden porukat ei ala rageen.”
Juuri näin lapsenlapseni Ilmari aina sanoo: ”Pappa, älä ala rageen.”
Nasim Iranista, siis suomalainen
Yksi kirjan sankareista on Iranista Suomeen tullut Nasim, siis maahanmuuttaja, omasta mielestään suomalainen. Hän kertoo kirjassa myös uskonnostaan. Aika rohkeaa…
– Luetutin käsikirjoituksen henkilöllä, jonka tausta on samanlainen kuin Nasimin. Ja hänen mukaansa pojan kuvaus oli uskottava.
Olen itsekin seurannut sivusta maahanmuuttajanuorten opetusta muutamia vuosikymmeniä ja olen samaa mieltä: Nasim on onnistunut hahmo, herkkä, älykäs, muut huomioon ottava.
Joel taas on aivan erinomaisen ärsyttävä suunsoittaja. Ainakin aluksi.
– Hänessä on eniten minua, Lukkarila tunnustaa.
Porukan tyttö Sabina on nelikon salaperäisin. Tutustukaa itse, millä tavalla. Mielenkiintoinen mies on nuoret metsään johdattava Jorma Eräjärvi, eräjomppa. Häntä tulee melkein ikävä sen jälkeen kun… No, enpä kerrokaan. Lukekaa itse.
Kirjan koviksen eli Lukan Lukkarila kertoo poimineensa suoraan elävästä elämästä.
– Minulla oli joskus luokassa samanlainen oppilas, erittäin älykäs alisuorittaja.
Täyttä teatteria!
Lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsee Maria Veitola, ja se julkistetaan 27.11.2024. Kävi kuinka kävi, jokaisen teatterinjohtajan, ohjaajan, dramaturgin ja muun näyttämölle kykenevän kannatta lukea Skutsi. Se olisi täyttä rautaa niin nuorten kuin aikuisten teatterikappaleena.
Ja jos joku ei tiennyt: ”skutsi” on vanhaa slangia ja tarkoittaa metsää.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tampereen Teatterin Katriina Lilienkampf: ”Näytteleminen ei ole kamppailulaji vaan yhteistyötä”
HENKILÖ | Keväällä valmistuneen Katriina Lilienkampfin tähänastinen työrupeama Tampereen teatterissa on ollut innostava. Nyt kaikkien kulttuurialojen yllä häilyy varjoja.
Kimmo Pohjonen tarjoili kauneutta ja kantaaottavuutta – 60-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossa
HENKILÖ | Kimmo Pohjonen ei päästä helpolla sen paremmin itseään kuin yleisöään. Tinkimätön taiteen tekeminen on nostanut hänet maailmanmaineeseen.
Miia Selinin Marple katselee maailmaa tutkivasti mutta lempeästi – Tuijottava katse valtaa Tampereen Työväen Teatterin
TEATTERI | Työviksen ensi-illassa Agatha Christien rakastettua harrastelijasalapoliisimummelia esittää Miia Selin, joka on pohtinut onko hän viisikymppisenä liian nuori rooliin.
Yli puolet elämästä Tampereella – Pauli Hanhiniemi tiesi tullessaan, että tänne kannattaa jäädä
HENKILÖ | Vastikään 60 vuotta täyttänyt Pauli Hanhiniemi on asunut elämästään yli puolet Tampereella. Millainen on hänen Tampereensa, missä on hyvä asua, missä keikkailla, se selviää nyt.